Salibandy kansainvälisellä tasolla

Salibandy on erityisen suosittu laji Suomessa ja Ruotsissa, mutta lajin harrastajia löytyy toki myös muualta maailmasta. Aivan jalkapallon veroista salibandyn suosio ei toki ole, mutta maailmanmestaruudesta on kuitenkin mittelöitä jo muutaman kymmenen vuoden ajan. Tässä artikkelissa kerromme kansanvälisen tason salibandyotteluista.

Salibandyn maailmanmestaruuskilpailut

Salibandyn maailmanmestaruudesta kamppaillaan joka vuosi, mutta kuitenkin siten, että miesten MM-kisat järjestetään parillisina ja naisten parittomina vuosina. Nuorten, alle 19-vuotiaiden mm-kisat järjestetään aikuisten kilpailujen kanssa samoina vuosina, mutta kuitenkin siten, että tyttöjen mm-kisat järjestetään miesten ja poikien naisten mm-kisojen kanssa samana vuotena.

Ensimmäisen kerran miesten sarjan MM-kisat järjestettiin vuonna 1996 ja seuraavana vuonna naiset pääsivät ensimmäistä kertaa kamppailemaan maailman parhaan salibandymaan tittelistä. Poikien ja tyttöjen maailmanmestaruuksia on ratkottu vasta 2000-luvun alkupuolelta lähtien.

Vuoden 2018 mm-kisat järjestetään miesten sarjassa Prahassa, Tsekissä ja tyttöjen sarjassa Sankt Gallenissa, Sveitsissä. Ensi vuonna mestaruudesta kamppailevat naiset Sveitsin Neuchatelissa.

Parhaiten menestyneet maat

Koko maailmanmestaruuskisojen historian aikana ylivoimaisesti eniten menestystä on niittänyt Ruotsi, joka sekä miesten että naisten sarjoissa on napannut kultaa huimat kahdeksan kertaa. Suomelle kultaisia mitaleja on kertynyt miesten puolella kolme ja naisten puolella kaksi. Myös Sveitsi, Tsekki ja Norja ovat napanneet itselleen joitakin mitaleja vuosien saatossa, mutta Euroopan ulkopuoliset maat eivät ole koskaan mitaleille yltäneet.

Salinbandyn euroopanmestaruuskilpailut

1990-luvun alkupuolella, kun lajissa ei vielä järjestetty maailmanmestaruuskilpailuja, mittelöitiin kaksi kertaa Euroopan parhaiden salibandymaiden titteleistä. Kuten arvata saattaa, mitalit jaettiin Suomen, Ruotsin ja Sveitsin kesken.

Suomen maajoukkueet salibandyssä

Suomen salibandymaajoukkueita hallinnoi Suomen Salibandyliitto, ja maajoukkueet edustavat maatamme kansainvälisissä otteluissa. Suomella on maajoukkueet miesten ja naisten sekä alle 19-vuotiaiden tyttöjen ja poikien sarjoissa. Miesten ja alle 19-vuotiaiden sarjoissa Suomi on tällä hetkellä hallitseva maailmanmestari, kun taas naisten ja tyttöjen sarjoissa Suomen sijoitus on viime kerroilla ollut toinen.

Suomen miesten maajoukkueessa pelaavat tällä hetkellä seuraavat pelaajat: Eero Kosonen, Jarno Ihme, Krister Savonen, Juha Kivilehto, Tommi Aro, Janne Lamminen, Nico Salo, Tatu Väänänen, Jonne Junkkarinen, Lauri Stenfors, Tero Tiitu, Eemeli Salin, Mika Moilanen, Joonas Pylsy, Jani Kukkola, Mika Kohonen, Peter Kotilainen, Sami Johansson, Jami Manninen ja Miko Kailiala. Menestyksekkään tiimin valmennuksesta vastaavat tällä hetkellä Mika Ahonen, Juha Jäntti, Henri Toivoniemi ja Lasse Eriksson.

Eniten maaleja maajoukkuepelaajista on tykittänyt Tero Tiitu, jonka tilille on kertynyt peräti 100 maalia. Eniten pelattuja maajoukkuepelejä puolestaan on Mika Kohosella, joka on edustanut maatamme yhteensä 135 pelissä. Suomi puolustaa tänä vuonna kultaansa Tsekin Prahassa pelattavissa mm-kisoissa joulukuun alkupuolella.