Salibandyssä käytetyt rangaistukset

Salibandy on pallopeli, joka muistuttaa etäisesti jääkiekkoa ja jääpalloa. Sisätiloissa kaukalossa pelattavaa peliä pelataan harrastetaan paljon Suomessa ja Ruotsissa, mutta muualla maailmassa Sveitsiä lukuun ottamatta se ei ole saanut suurta suosiota. Tässä artikkelissa kerromme salibandyssä käytettävistä rangaistuksista ja siitä, mistä syistä rangaistuksia jaetaan.

Vapaalyönti salibandyssä

Salibandyssä on käytössä erilaisia rangaistusmuotoja. Näistä lievin on vapaalyönti, jonka rikottu joukkue saa tehdä rikkeen tapahtumispaikasta. Vapaalyöntiä ei kuitenkaan saa antaa 3,5 metriä lähempää maalista eikä toisaalta myöskään maaliviivan takaa. Nimensä mukaisesti vapaalyönti on toteutettava lyömällä, ei saattaen tai esimerkiksi nostaen.

Vapaalyönti voidaan tuomita esimerkiksi silloin, kun pelaaja nostaa, painaa tai lyö toisen pelaajan mailaa. Myös toisen pelaajan mailasta kiinnipitäminen on rangaistavaa. Vapaalyönti seuraa myös, jos kenttäpelaaja pelaa palloa polvitasonsa yläpuolella. Myös pallon pelaaminen vastustajan jalkojen välistä on salibandyn sääntöjen mukaan kiellettyä, ja siitä voidaan tuomita vapaalyönti. Vapaalyönti tuomitaan myös silloin, jos pelaaja potkaisee palloa kaksi kertaa peräkkäin. Myös pelin viivyttäminen on rangaistavaa, myös silloin, kun pelin viivyttäjä on maalivahti.

Muut rangaistukset

Yksittäisille pelaajille voidaan salibandyssä tuomita myös rangastuksia. Rangaistus päättyy rangaistusajan päättyessa tai vastustajan tekemään maaliin. Rangaistus voi olla pituudeltaan kaksi minuuttia tai viisi minuuttia. Lyhyempi rangaistus tuomitaan yleensä samankaltaisista tilanteista kuin vapaalyöntikin, mutta tällöin kyseessä on yleensä merkittävä hyöyty ilman todellista mahdollisuutta pallon saamiseen. Kaksiminuuttinen rangaistus voidaan määrätä myös silloin, kun pelaaja yrittää pelata palloa maassa istuen, jos hän pysäyttää pallon kädellään, käsivarrellaan tai päällään tai jos hän muuten pelaa liian vaarallisesti. Myös väärä vaihto tuottaa rangaistuksen.

Pidempi rangaistus tuomitaan yleensä silloin, kun pelaaja käyttää mailaansa vaarallisesti, koukkaa vastustajaa vartalosta, heittää varusteensa tai mailansa palloa kohti, heittäytyy tai käyttäytyy muuten vaarallisesti ja uhkaavasti. Epäurheilijamaisesta käytöksestä voidaan tuomita myös henkilökohtainen 10 minuutin rangaistus, ja sen lisäksi vielä joukkueelle 2 minuutin rangaistus.

mts_best